Riemu vai riesa?

Kouvolassa alkaa tänään Museoliiton vuosittaiset valtakunnalliset museopäivät,  jonne museoammattilaiset kokoontuvat tällä kertaa pohtimaan kokoelma-asioita. Yksi aiheista on ”Lahjoitus museolle –riemu vai riesa?”

Tässä blogissa olen tähän mennessä esitellyt Kouvolan museokokoelmien riemuja. Esine, jolla on tarinoita kerrottavana, on museolle riemun aihe. Tarina, jonka esine kertoo, voi ajan myötä muuttua tai esine voi kertoa useita tai uusia tarinoita aikakaudesta tai asiayhteydestä riippuen. Tarinat voidaan kertoa monella eri tavalla.  

Museoliiton blogissa pääsihteeri Kimmo Levä pohti, miten perustella kokoelmien tärkeys. Minun mielestäni museokokoelmilla on sama tehtävä kuin perheen valokuva-albumilla. Perheessä valokuvataan tärkeitä tapahtumia ja arkipäivän sattumuksia, kuvien äärellä lapset kuulevat tarinoita omasta perheestä ja suvusta. Suvun tarinat tulevat tutuiksi ja osaksi omaa historiaa. Samalla tavalla museokokoelmien tarkoitus on kertoa tarinoita meidän suvusta, Kouvolassa kouvolalaisista. Samalla kerrotaan myös huomaamatta isommistakin asioista; kouvolalaisten tarina on myös osa kymenlaaksolaisten, suomalaisten, eurooppalaisten tarinaa.  

Jos lahjoitushetkellä museolla iloitaan lahjoituksesta, onko lahjoitus edelleen riemun aihe viidenkymmen vuoden päästä? Seuraavan kuvan avulla on esitelty yhdellä kertaa 1052 Kouvolan museokokoelmaan kuuluvaa esinettä.  Esineet on kerätty kokoelmiin vuosien 1920-2008 välisenä aikana. Joillakin esineistä on oma tarinansa kerrottavana, mutta useimmilla ei ole mitään uutta sanottavaa.  Nämä esineet aiheuttavat kokoelmatyössä enemmän huokauksia kuin riemun kiljahduksia.  Kahvipannuja on kokoelmissa 52 kpl, kirnuja 123 kpl, lapioita 84 kpl. Listaa voisi jatkaa pidemmällekin.  

Kouvolassa kuusi kuntaa yhdistyi vuonna 2009. Myös museokokoelmat yhdistettiin.  Kouvolan kaupunginmuseon esinekokoelmissa on kymmenen alakokoelmaa, jotka ovat peräisin vanhojen kuntien ajoilta. Jos jokaisessa kokoelmassa oli 5 kahvipannua, nyt niitä on kokoelmissa yhteensä 50. Jos jokaisessa Suomen kaupunginmuseossa on 50 kahvipannua, meillä taitaa olla niitä talletettuna riittävästi seuraaville sukupolville. Riesaksi asti. 

Näissä mekin istuttiin

Monen kouvolalaisen koulumuistot liittyvät Kankaan kouluun, onhan koululla historiaa jo lähes 100 vuoden ajalta. Vuonna 1914 valmistui kuvassa oikealla oleva koulurakennus ja vuonna 1927 Kankaan suurkoulu. Koulun suunnitteli arkkitehti Toivo Salervo ja rakennustöistä vastasi kouvolalainen rakennusmestari Eemeli Elo.

Poikilossa avautui eilen torstaina kirjailija Anna Kortelaisen suunnittelema näyttely Lapsen tähden. Näyttely koostuu Poikilo-museoiden taideteoksista, valokuvista ja esineistä. Myös Kankaan koulun pulpetteja on näyttelyssä esillä. Kuka muistaa, milloin ne ovat viimeksi olleet käytössä? Pulpetit on saatu kokoelmiin vuonna 1962. Näyttelyn avajaisissa huomasi, että pulpetit toivat monelle koulumuistoja mieleen. "Näissä mekin istuttiin!" Pulpetissa oleva mustepullon paikka sai monet muistelemaan musteella kirjoittamisen hankaluutta.

Museon kokoelmissa on myös Kankaan koulun puhujakoroke. Koroke on sijainnut koulun toisen kerroksen aulassa, jota käytettiin koulun juhlasalina.

Kankaan uuden koulun vihkiäisiä juhlittiin 23.10.1927. Tilaisuus oli paikkakunnan merkkitapahtuma ja Kouvolan Sanomat uutisoi tapahtumasta ahkerasti. Voi kuvitella, miten hienolta uusi, suuri koulurakennus näytti sen ajan Kouvolassa.

Kutsuvieraiden joukossa oli opettaja Kettunen, joka oli tullut Kouvolaan aseman koulun opettajaksi vuonna 1894. Kankaan koulun vihkiäisten aikaan opettaja Kettunen asui Laukaalla. Kouvolan Sanomat (27.10.1927) kertoo opettaja Kettusen todenneen:

 ”kyllähän tämä Kouvola on nyt kasvanut ja hienostunut ja kaunistunut, mutta minnekäs te olette panneet sen järven, joka täällä oli ennen, ja jossa oli talvisin luistinradat ja kaikki---”.

Järvellä opettaja Kettunen tarkoitti ehkä nykyisen Jaakonpuiston alueella ollutta lampea.

Kouvolan Sanomat jatkaa:

”Tähän vastasi kauppalanhallituksen pää, että kyllähän se järvi on auttamattomasti ja lopullisesti kuivunut, mutta me aiomme laajentaa kauppalaa kahdenkin ison veden rantaan asti, Kymen ja Kuusanlammen! Se oli leikillä tehtyyn kysymykseen leikillä annettu vastaus, mutta jos nykypäivän kouvolalaiset eivät tosissaan usko kauppalan koskaan levittäytyvän niin laajalle, niin eipä osannut Kettunenkaan edes unissaan kuvitella, kun hän 33 vuotta sitten aloitti Kouvolan ensimmäisen kansakoulun työn 1,800 markalla sisustetussa huoneistossa, että hän kerran on mukana 3 miljoonan markan koulutalon vihkiäisissä!”

Nykyisessä Kouvolassa on 450 järveä.

Kahvakuulan historiaa

Olimme jokin aika sitten koko museon henkilökunnan kanssa kokeilemassa kahvakuulatreeniä. Tietenkin myös lajin historia kiinnosti. Meille kerrottiin, että kyseessä on vanha venäläinen voimailulaji, joka on kehittynyt viljan mittaamiseen käytetystä punnuksesta.  Seuraavana työpäivänä etsin kokoelmakeskukselta tässä kuvassa olevan punnuksen. Kahvakuulako?

Luettelointitietojen mukaan kyseessä on punnus, jonka museonhoitaja osti Kouvolan museon kokoelmiin vuonna 1960 kouvolalaisesta ”romuliikkeestä”.  Mielenkiintoista olisi tietää, mistä tämä punnus on alkujaan kouvolalaiseen liikkeeseen joutunut ja miksi se kelpuutettiin museokokoelmiin.

Punnuksessa on mittayksikkö 1 n eli puuta, joka on vanha venäläinen painomitta. Yksi puuta on 16,38 kg. Punnuksessa lukee venäjäksi SORMOVO. Kantapuu –tietokannasta löytyy samanlainen kahden puutan punnus, joka on Suomen Metsästysmuseon kokoelmissa. Metsästysmuseo on ajoittanut painokuulan vuosien 1850-1910 välille. 

Tutkittuani tarkemmin meidän museon kokoelmia, totesin, että kokoelmissa on toinenkin 16 kilon painoinen punnus ja kaksi pienempää, jotka painavat 2048 g eli 1/8 puutaa. Kaikki on luetteloitu alkujaan museon kokoelmiin punnuksina eikä esineistä ole muita tietoja kuin lahjoittajatiedot.

Kahvakuulalajin historiasta on vaikea löytää suomenkielistä kirjallista lähdeaineistoa. Urheilumuseolla on kokoelmissaan kaksi puutaa painava kuula. Urheilumuseolta kerrottiin, että kahvakuulat ovat olleet harjoittelu- ja kilpailuvälineitä. Kahvakuulien muoto on voinut vaihdella pyöreämmästä soikeampaan. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kilpailumuotona on ollut ns. heilahdusnosto kahvallisella kuulalla.