Tasan 80 vuotta sitten oli kaunis, helteisen kuuma sunnuntai-päivä. Moni voikkaalainen oli viettämässä vapaapäivää järven rannalla. Kello 12.25 alkoi tapahtuma, joka vaikutti monen ihmisen elämään ja muutti pysyvästi Voikkaan keskustaa. Leipuri Ikäheimosen talon savupiipusta singonnut kipinä sytytti naapurin, V. Sillgrenin, ulkorakennuksen katon. Viidessätoista minuutissa palo oli levinnyt niin laajaksi, ettei paikalle ensimmäisenä saapunut Voikkaan tehtaan palokunta enää pystynyt tulta sammuttamaan. Paikalle kutsuttiin apuvoimia; Kymintehtaan, Kuusankosken sekä Kouvolan palokunnat olivat mukana sammuttamassa paloa. Keski-Suomen rykmentistä paikalle tuli 400 miestä, samoin paikalle tuli miehiä Utin lentoasemalta sekä Korian pioneeripataljoonasta. Yli 1000 miestä oli sammuttamassa liekkimerta. Asukkaat yrittivät pelastaa taloistaan mitä ehtivät.
Kouvolan Sanomat 11.7.1933 kuvailee tulipaloa näin:
”Klo 14 aikaan näkyi hirveä liekkimeri jo kymmenen km:n päähän, savu sumensi taivaan ja aurinko paistoi paahtavasti. Sotilasosastot olivat parhaillaan kamppailemassa tulta vastaan ja paikallinen poliisikunta oli tarkoin saartanut paloalueen. Ihmisiä siitä ei laskettu läpi, mutta tuli ryöstäytyi jo tien yläpuoleisiin taloihin. Isoja, kaksikerroksisia taloja leiskui valtavina tulipatsaina, puhelin- ja sähköpylväitä sortui maahan, palokuntalaiset ja sotilaat hoipertelivat hirvittävän kuumuuden vallitessa ja puhelinlankaröykkiöiden keskellä pyörtymyksen rajoilla. Taistelu oli armoton. Äkkiä kuului ankara pamahdus, kun Kuusankosken Osuuskaupan bensiinivarasto räjähti.”
Sammutustyötä kuvaillaan helvetilliseksi:
”Kolmekymmentä taloa oli yhtaikaa tulessa, yhä uusia odotti sama kohtalo. Lehtemme edustaja sai sotilaita johtavalta upseerilta luvan mennä kiihkeimmän tulikamppailun keskeen, jossa miehet horjuivat ja helvetti tuntui nousseen maan päälle. Ympäriltä kaikui koko ajan tulen armoton pauhu, seinien ja kattojen sortuminen sekä ihmisten epätoivoiset huudot.”
Kolme tuntia kestäneen palon aikana tuhoutui 103 rakennusta, joista 41 oli liikerakennuksia. 71 perhettä, yli 300 ihmistä, oli kotia vailla.
Museon kokoelmiin kuuluu palokypärä ja –takki, joista kerrotaan, että viimeisen kerran niitä käytettiin Voikkaan suurpalon sammutuksessa. Kypärä ja takki ovat kuuluneet Voikkaan Sipinmäessä asuneelle Einar Virtaselle, joka tuli Voikkaan tehtaalle töihin 15-vuotiaana, vuonna 1920. Hän työskenteli mm. viilarina ja työkalujen hoitajana. Einar kuului myös Voikkaan tehtaan palokuntaan.
Tässä kuvassa on Voikkaan tehtaan palokunnan jäseniä vappuna 1926. Ehkä Einar on myös kuvassa, sillä kuva on alkujaan kuulunut Einarille.
Kokoelmiin kuuluu myös päiväpeitto, ”löystäkki”, josta on tieto, että sen on valmistanut vuonna 1907 voikkaalainen Ida Syrjänen ennen naimisiin menoa. Luettelointitietojen mukaan päiväpeitto oli ainoita Idan esineitä, jotka säästyivät Voikkaan palosta.
Irtaimistojen pelastaminen oli palon aikana sekasortoista. Osa asunnoista oli lukittuja, olihan osa asukkaista poissa kotoa joko vapaapäivää viettämässä tai kesälomalla. Ovet täytyi lyödä rikki ja tavarat siirrettiin mihin sattui. Kouvolan Sanomat kuvaa:
”Useissa paikoissa seisoi ihmisiä tavaraläjiensä vieressä omaisuuttaan vartioimassa, pitäen hysteerisesti kiinni siitä, mitä tuhoutuneista kodeista oli enää jäljellä. Näytti niin kuin kukaan ei olisi käsittänyt todeksi sitä hirvittävyyttä, mikä oli tapahtunut.”
Voikkaan palosta tuli voikkaalaisten keskuudessa uuden ajanlaskun alku. Puhuttiin ajasta ennen ja jälkeen tulipalon. Palon jäljet näkyvät edelleen Voikkaan keskustassa; suuri osa nykyisistä vanhoista rakennuksista on rakennettu vuoden 1933 jälkeen ennen sotia.
Voikkaalla toimineen elokuvateatteri Iltatähden elokuvakone pelastettiin osuuskauppa ”Kolmosen” pihamaalle.
Lähteet: Kouvolan Sanomien 11.7.1933 lisäksi Nikula, Ulla ja Seppänen, Kimmo: Voikkaa palaa 9.7.1933. Vellikuppi 2008. Kuusankoski-Seuran kotiseutujulkaisu 7.
