perjantai 20. joulukuuta 2013

Lapin kenkäliikkeen joulutonttu



Juho Lappi avasi Voikkaalla suutarinliikeen vuonna 1910. Lapin perhe oli alkujaan Rautalammilta, jossa Juho Lappi toimi maakauppiaana.  Voikkaalla suutarinliike toimi aluksi vuokratiloissa, mutta 1912 ostettiin oma kiinteistö. Samaan aikaan suutarinliike laajennettiin kenkäkaupaksi, jossa oli omien tuotteiden lisäksi myynnissä eri kenkätehtaiden kenkiä. 


Kuvassa taustalla näkyy Kenkä- ja nahkakauppa J.Lapin liikerakennus Voikkaalla. Kuva on otettu vuonna 1930. Edessä on taksiasema eli vuokra-autoasema. Aluetta kutsuttiin Lapin kenkäliikkeen mukaan Lapinmäeksi.  Juho Lapin haaveena oli perustaa kenkätehdas, mutta  haave ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Juho Lapin kuoltua vuonna 1938 suutarinliikettä alkoi pitää Kalle Puranen, kenkäkauppaa Juhon tyttäret Eeva ja Martta. Vuodesta 1939 liikkeen nimi oli T:mi J. Lappi. Heinäkuussa 1933 Voikkaalla raivosi tuhoisa tulipalo, mutta Lapin kenkäliikkeen rakennus säilyi vaurioitumattomana.

Voikkaalla toimi 1930-luvulla kaksi muutakin kenkäkauppaa.  Kerrotaan, että Kymiyhtiön rouvat kävivät kenkäostoksilla mielummin Voikkaalla kuin Kuusankoskella, koska Voikkaalla oli paremmat valikoimat.

Vuonna 1957 Kuusankoskelle avattiin toinen liike. Voikkaan liikettä hoiti Martta ja Kuusankosken liikettä Eeva. Voikkaan liike lopetettiin vuonna 1972, Kuusankoskella toimii edelleen samoissa liiketiloissa Jalkineliike Lapikas. 


Lapin kenkäliikkeen Kuusankosken liikkeen ikkunassa oli jouluisin joulupukki. Eeva Lappi kävi ulkomailla kenkäalan messuilla useamman kerran vuodessa. Muistitiedon mukaan Eeva Lappi hankki joulupukin messumatkan yhteydessä Itävallasta. Kyseessä on todennäköisesti kuvan joulupukki. 


Muitakin jouluisia somisteita on ollut, Poikilo-museoiden kokoelmissa on Lapin kenkäliikkeen kaksi joulutonttua. Ehkä tämä on somistanut Voikkaan liikkeen ikkunaa?

 

Ensi kesänä Eeva Lapin keräämä kenkäkokoelma on esillä Suomen Puotimuseon ”Kenkätaivas”-näyttelyssä. 


Lähteet: Seppänen Kimmo  (toim.) 2002: Wilsonin pintaa ja vesiondulointia. Kuusankoskelaisia yksityiskauppoja ja –yrityksiä. Kuusankoski-Seuran perinnejulkaisu nro 16.