Sudet palloilijoiden paidoissa

Marraskuussa Kouvolan kaupunginmuseossa avautui kouvolalaista urheiluhistoriaa esittelevä näyttely Kilpakenttien sankarit. Aloitimme näyttelyn valmistelun jo pari vuotta sitten keräämällä museon kokoelmiin esineitä ja valokuvia. Hankkeen aikana keräsimme kattavan otoksen kouvolalaista urheiluhistoriaa museon kokoelmiin.

 

Tämä oranssi-musta raidallinen paita on Kouvolan Urheilijain Palloilijoiden (KUP) jalkapallopelipaita 1950-luvulta. Paidat oli valmistettu villasta, mutta niitä voitiin tehdä myös sillasta eli viskoosista. Kun pelipaita kastui, se menetti muotonsa. Kun paita kuivui, se kutistui. Peliasuun kuului myös oranssi-mustat polvisukat ja valkoiset shortsit.

Kouvolan Urheilijain Palloilijoiden joukkue on kuvattu Imatralla elokuussa 1950. Kuvassa ovat:

ylhäällä vasemmalta: Pentti Ropponen, Kyösti Heltola, Yrjö Suuronen, Pauli Tauru, Pertti Raussi

keskellä vasemmalta: Pauli Raunio, Vallu Ikonen, Paavo Kajasto

alhaalla vasemmalta: Raimo Jäppinen, Esko Kinnunen ja Risto Larimo

Kouvolan Urheilijat perustettiin vuonna 1900, urheiluseura toimii edelleen ja on yksi Kouvolan vanhimmista urheiluseuroista. Vuonna 1921 seuraan perustettiin alajaosto – Kouvolan Urheilijain Palloilijat. Kunnollista kenttää ei ollut ennen kuin urheilukenttä valmistui vuonna 1925.

Kouvolan Sanomat siteeraa Urheilulehteä vuonna 1922:

” Otsakkeella ”Jalkapallopakinaa Kouvolasta” kirjoittaa V. J. P. Suomen Urheilulehden viime numerossa:

Urheilukentän valmistumista odotellessa ovat käpykylämme pojat potkien aikaansa kuluttaneet. Useita otteluita on kuluneen kesän aikana järjestetty, vaikka kenttä – uurteinen, kalteva tori – ei ole suinkaan ihanteellinen. Kymmenkunta nahkakuulaa on KUP:n (Kouvolan Urheilijain Palloilijain) kilpailuissa mäsäksi mäjäytetty. Kinttutaituriksi lukee itsensä kauppalakokelaamme joka toinen mies. Niinpä on KUP:illa kolme joukkuetta ja päivät pitkään kuuluu joka pihasta pikkupoikain pallon pauke. Kilpailujen aikana on tori täynnä innostunutta yleisöä, joka äänekkäästi seuraa kamppailua. Melu on useasti niin valtavaa, että vieraan joukkueen jäsenten, säästyäkseen hermostumiselta, olisi laitettava korkit korviin, pikilappu suun eteen, mustat lasit silmille, pyykkipoika nenän katolle.”

Jalkapalloseuran lajivalikoimiin jääpallo tuli 1930-luvulla. 1950-luvun alkuvuosina KUP pelasi ylimmillä sarjatasoilla niin jalkapallossa kuin jääpallossakin, vuosikymmenen lopulla myös yhden kauden jääkiekkoa. Vuonna 1959 KUP saavutti jääpallossa parhaan mestaruussarjasijoituksen ollen viides. Jääpalloa pelattiin punaisessa paidassa. 

Vuosi 1960 jäi KUP:n viimeiseksi SM-sarjassa. Seuraava vuosi jäi koko seuran viimeiseksi, kun KUP liitettiin Susiin, Viipurista lähtöisin olevaan palloiluseuraan. Jääpallon peluu jatkui vielä joitakin vuosia Susien nimellä, mutta joukkue luopui sarjatoiminnasta taloudellisiin syihin vedoten vuonna 1968. Punaista pelipaitaa käytetiin myös Susien peleissä. 

 Muistitiedon mukaan 1950-luvulla seura omisti pelipaidat eikä paitoja pesty usein. Pelin jälkeen paidat heitettiin huoltajan kassiin ja siellä ne lojuivat seuraavaan peliin asti. Haju mahtoi olla melkoinen.

Nykyään KUP toimii perinneyhdistyksenä, joka perustettiin vuonna 1991. Sudet on aktiivinen palloiluseura, jossa harrastetaan jalkapalloa ja salibändyä.

Lähteet:  

Kilkki Pertti, 1993: Kouvolan Urheilijain Palloilijat 1921-1961.

Loijas Jani 2016: Kilpakenttien sankarit – kouvolalaista urheiluhistoriaa. Kouvolan kaupunginmuseon julkaisuja 6.

Coca-Colaa Kouvolassa vuonna 1928

Ilmoitus Kouvolan Sanomissa 5.6.1928.

Mitämitämitä! Coca-Colahan tuli Suomeen vasta olympiavuonna 1952! Miten on mahdollista, että Kouvolassa valmistettiin ja markkinoitiin Coca-Colaa jo kesäkuussa 1928?

Kouvolan Vesitehdas perustettiin toukokuussa 1927 Valtakadun varrelle. Tehtailijoina toimivat Eino ja Edvard Seppälä, jotka eivät viihdy tehtailijoina pitkään. Helmikuussa 1928 Seppälät myivät liikkeensä Otto Rasille ja Hugo Raussille. Maaliskuussa vesitehdas julkaisi Kouvolan Sanomissa uusien omistajiensa ensimmäisen ilmoituksen ja kesäkuussa uutuusjuoman, Coca-Colan, mainoksen.

1920-luvulla yrityksillä oli ilmeisesti tapana tuoda sanomalehden toimitukseen tuotteitaan maisteltavaksi, kuten seuraava pikku-uutinen Kouvolan Sanomissa 10.5.1928 kertoo:

”Virvoitusjuomatehdas Minerva on lähettänyt tuotteitaan toimitukseemme maisteltavaksi. Toteamme ne virkistäviksi ja maukkaiksi. Kiitämme huomaavaisuudesta ja suosittelemme Minervan virvoitusjuomia lukijoillemme.”

Kouvolan Vesitehdaskin on toimittanut juomiaan toimituksen arvioitavaksi:

”Kouvolan vesitehdas, joka vastikään on siirtynyt uusille omistajille, muisti eilen toimitusta virvokejuomalähetyksellä joka sisälsi kaikkia tehtaan valmisteita, mitkä yksimielisesti todettiin ensiluokkaisiksi.” Kouvolan Sanomat 17.3.1928.

Kesäkuussa Kouvolan Vesitehdas yrittää Coca-Colan kanssa samaa mainostemppua:

”Uuden virvokejuoman on laskenut kauppaan Kouvolan Vesitehdas. Se on amerikkalaiseen tapaan valmistettu ja nimikin on amerikkalainen, Coca-Cola. Hienonmakuinen, lähinnä limonadia muistuttava juoma, jota tehdas ystävällisesti on lähettänyt meille maisteltavaksi, kuuluu olevan Amerikassa hyvin suosittua.” Kouvolan Sanomat 7.6.1928.

Mitä, eikö juoma ollutkaan hyvää? Miksi toimitus ei suosittele sitä lukijoilleen?

Seuraavan kerran Coca-Colaa mainostetaan alkuvuodesta 1929.

”Kysykää aina Kouvolan Vesitehtaan virvoitusjuomia (Puhelin 282) jotka ovat tunnetusti parhaat paikkakunnalla. Tehtaamme valmisteet: Sitroona-Soda, Rex-Portteri, Banan-Siideri, Coca-Cola (Amerikkalainen juoma), Metsäviini, Vichyvesi, Pommeri, Champin, Omenajuoma, Valencia, Limonadit, Pommis, ym. Tilaukset toimitetaan kotiin.”  Kouvolan Sanomat 15.1.1929.

Sama ilmoitus julkaistaan joka tiistai Kouvolan Sanomissa maaliskuun loppuun asti. Sen jälkeen Coca-Colaa ei enää mainita. Ei missään.

Mitä tapahtui? Eikö juoma mennytkään kaupaksi ja se jätettiin pois tuotevalikoimista? Tuliko valmistuksen ja myynnin kanssa ongelmia? Lähtikö ”Amerikassa opin saanut mestari” takaisin Amerikkaan? Kuka hän oli? Oliko hän toinen tehtailijoista, Otto Rasi, jonka tiedetään käyneen Amerikassa. Valmistivatko kouvolalaiset vesitehtailijat todella oikeaa Coca-Colaa vai jotakin Coca-Colan kaltaista juomaa? Hankittiinko juomaa varten lisenssi, uute ja pullot? Vai oliko kyseessä pelkkä mainostemppu?

Kauneutta sadevedellä ja munanvalkuaisella

Kouvolassa on lauantaina 24.5. Kympin nainen –tapahtuma, jossa museokin on paikalla. Tapahtumatorilla on museon esittelypöydässä ihmeteltävänä joitakin kauneudenhoitoon liittyviä esineitä. Tartuin taas Emännän tietokirjaan ja tässä poimintoja kauneudenhoidosta 1930-luvulla:

”Kaiken kauneudenhoidon perustana on terve, puhdas ruumis. Nykyään ei tyydytä kauneuteen, jonka voi saada sivelemällä ihoon maalia, kiristämällä vartaloa ylen kireillä liiveillä jne. vaan kauneuden ihanteena on sopusuhtaisesti kehittynyt, voimistelulla, kylvyillä ja liikunnalla nuorekkaana ja terveenä pysytetty ruumis.” (Emännän tietokirja, II osa, 1932: Kauneudenhoito)

”Paras kauneudenhoito on yleinen ruumiinhoito kasvojen hoidon ohella. Nuorekkaana pysyy, ken elää terveesti lähellä luontoa, urheilee ja voimistelee ja pitää huolen asuntonsa ilman puhtaudesta sekä yöllä että päivällä.” (Emännän tietokirja, II osa, 1932: Kasvojen hoito)

”Kasvojen jokapäiväinen puhdistaminen on tärkeää. Parasta pesuvettä on sadevesi.”

”Puuteri on yleinen kauneudenhoitoväline. Puutereita on erilaisia, kuten perunajauho-, vehnä-, riisi-, talkki-, magnesium ja sinkkioksidipulveria. Puuteri peittää rumia läiskiä, parantaa ehkä huonoa kasvojen väriä ja imee itseensä hikeä ja ihon talia.” (Emännän tietokirja, II osa, 1932: Kauneudenhoito)

Museon kokoelmissa on pieni hopeinen puuterirasia. Se näyttää siltä, että se olisi tehty taskukellon kuoriin. Kannessa on kaiverrettuna nimikirjaimet MN. Puuterirasia on ollut häälahja sulhaselta morsiamelle.  Verner ja Martta Niemelä vihittiin lokakuussa 1928.

Ryppyjen välttämiseksi annetaan ohjeita:

”Ken tahtoo varoa saamasta ryppyjä kasvoihinsa, pitäköön silmällä kasvojensa ilmeitä. Kovat virnistykset, tarpeettomat ilmehtimiset ja pysyvästi surkea ilme aiheuttavat auttamattomasti ryppyjä, samoin kyyneleet. Tilapäisesti auttavat ryppyjen poistamisessa kasvojen höyryttäminen sekä erilaiset voiteet. --- Munanvalkuaista suositellaan hyvänä aineena ryppyjä vastaan. Kasvot sivellään ryppykohdista munanvalkuaisella, joka saa kuivua paikalleen kovaksi kuoreksi, noin ½ tuntia. Kun kuori sitten pestään pois haalealla vedellä, näyttää iho nuoremmalta ja sileämmältä kuin ennen.” (Emännän tietokirja,II osa, 1932: Kasvojen rypyt)

 

Hiustenhoito on oleellinen osa kauneudenhoitoa. Museokokoelmissa on useita piippaussaksia, käherryspihtejä. 

”Vanhastaan on käytännössä kolmi- tai viisipiikilliset ns. krepeerauspihdit, joiden piikkejä vastassa on aaltouurteinen levy. Tällaisilla pihdeillä saadaan lyhyttä, jyrkkää käherrystä, mutta ei varsinaisia pikkukiharoita. Pikkukiharoita varten tarvitaan kaksipiikkiset pihdit, joiden toinen piikki on syvän uurteinen.” (Emännän tietokirja ,II osa, 1932: Käherryspihdit)

”Ken haluaa säilyttää hiuksensa terveinä ja ehjinä ei koskaan tartu käherryspihteihin. Vaarattomia hiuksille ovat ”vesilaineet” ja myös huolellisesti suoritettu permanenttikäherrys. ---Mutta jos kähertämistä kuitenkin harjoittaa, on ainakin pidettävä huolta siitä, etteivät pihdit ole liian kuumat. Sen näkee siitä, että ne koetettaessa jättävät valkoiseen paperiin mustanruskean merkin.” (Emännän tietokirja, I osa, 1932, Hiusten hoito)

”Hiusten jokapäiväiseen hoitoon kuuluu harjaaminen ja kampaaminen. Kamman tulee olla harva ja tylppäpiikkinen eikä se saa olla metallia. --- Kampaamisellahan tarkoitetaan vain suoria hiukset ja harjaamalla pehmeällä harjalla poistetaan tukasta tomu ja muu irtolika.” (Emännän tietokirja, I osa, 1932, Hiusten hoito)

 

”Kampausnutun hankkii pukuvarastoonsa jokainen järjestyksestä ja siisteydestä huolehtiva nainen. Kampausnuttu puetaan ylle hiuksia suittaessa ja harjattaessa. Sen tulee olla niin väljä, että sen helposti voi vetää myöskin puvun päälle sen suojaksi, kun joskus päivällä kesken työn touhun on epäjärjestykseen joutunutta tukkalaitetta suorittava.” (Emännän tietokirja, II osa, 1932; Kampausnuttu)