perjantai 10. toukokuuta 2013

Kahvakuulan historiaa

Olimme jokin aika sitten koko museon henkilökunnan kanssa kokeilemassa kahvakuulatreeniä. Tietenkin myös lajin historia kiinnosti. Meille kerrottiin, että kyseessä on vanha venäläinen voimailulaji, joka on kehittynyt viljan mittaamiseen käytetystä punnuksesta.  Seuraavana työpäivänä etsin kokoelmakeskukselta tässä kuvassa olevan punnuksen. Kahvakuulako?

Luettelointitietojen mukaan kyseessä on punnus, jonka museonhoitaja osti Kouvolan museon kokoelmiin vuonna 1960 kouvolalaisesta ”romuliikkeestä”.  Mielenkiintoista olisi tietää, mistä tämä punnus on alkujaan kouvolalaiseen liikkeeseen joutunut ja miksi se kelpuutettiin museokokoelmiin.

Punnuksessa on mittayksikkö 1 n eli puuta, joka on vanha venäläinen painomitta. Yksi puuta on 16,38 kg. Punnuksessa lukee venäjäksi SORMOVO. Kantapuu –tietokannasta löytyy samanlainen kahden puutan punnus, joka on Suomen Metsästysmuseon kokoelmissa. Metsästysmuseo on ajoittanut painokuulan vuosien 1850-1910 välille. 

Tutkittuani tarkemmin meidän museon kokoelmia, totesin, että kokoelmissa on toinenkin 16 kilon painoinen punnus ja kaksi pienempää, jotka painavat 2048 g eli 1/8 puutaa. Kaikki on luetteloitu alkujaan museon kokoelmiin punnuksina eikä esineistä ole muita tietoja kuin lahjoittajatiedot.


Kahvakuulalajin historiasta on vaikea löytää suomenkielistä kirjallista lähdeaineistoa. Urheilumuseolla on kokoelmissaan kaksi puutaa painava kuula. Urheilumuseolta kerrottiin, että kahvakuulat ovat olleet harjoittelu- ja kilpailuvälineitä. Kahvakuulien muoto on voinut vaihdella pyöreämmästä soikeampaan. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kilpailumuotona on ollut ns. heilahdusnosto kahvallisella kuulalla.

1 kommentti:

  1. Hei, kiitos tästä, mielenkiintoista! Lajin historia on tosiaan hieman hämärän peitossa mutta painonnostoliiton arkistoista löytyy mm. tämä tieto:

    http://marksgs.wordpress.com/2008/12/12/finland%C2%B4s-girevoy-sport-history-karl-fazer-challenge/

    Kilpailulaji on tehnyt uutta tulemistaan Suomeen vuodesta 2006 lähtien, ja sen nykytilasta löytyy tietoa mm.
    http://www.kahvakuulaurheilu.net sekä
    http://kahvakuulahistoria.wordpress.com

    VastaaPoista