perjantai 19. huhtikuuta 2013

Taistelevat metsot

Ferdinand von Wrightin vuonna 1886 maalama taulu ”Taistelevat metsot” kuuluu Valtion taidemuseon kokoelmiin.  Alkuperäisestä taulusta löytyy tietoja Ateneumin sivuilta. Teos on yksi tunnetuimpia ja kopioiduimpia suomalaisen kuvataiteen teoksia.
Kuusankosken kokoelmassa on myös kopio Taistelevista metsoista. Taulu ei ole kokoelmissa taiteellisten arvojen takia, vaan siksi, että se kertoo jotain kuusankoskelaisen tehdastyöntekijän arjesta.
 

Taulu on melko suuri, kehyksineen 79 x 104 cm. Taulu on kuulunut kuusankoskelaiselle Lahtisen perheelle. Frans Lahtinen oli kotoisin Iitistä, syntynyt vuonna 1890. Monien muiden lähiseutujen miesten tapaan Frans tuli töihin Kymin Osakeyhtiölle Kymin paperitehtaalle.  Frans toimi paperitehtaalla rullapakkarina koko uransa ajan vuodesta 1920 vuoteen 1957, jolloin hän jäi eläkkeelle.
Frans Lahtinen osti Taistelevien metsojen kopion 1930-luvun alkuvuosina Kausalan torilta. Kopion tekijästä ei ole tietoa. Taulu oli tuolloin kehystämätön ja Frans kuljetti maalauksen rullattuna polkupyörällä Kuusankoskelle. Taulun kehysti yhtiön höyryvoimaosastolla työskennellyt Lahtisen perheen sukulainen, Sulo Aalto, joka vapaa-aikanaan harrasti taulujen maalaamista.
Lahtisten kuusihenkinen perhe asui yhtiön asunnossa, jossa oli keittiö ja kamari. Taulu oli kamarin seinällä, sängyn yläpuolella. Lahtisen perheen tytär muisteli, että taulun molemmin puolin oli pienemmät taulut, toisella puolella oli painokuvajäljennös Millet’n Iltakelloista. Taistelevat metsot oli Lahtisen perheen asunnon seinällä vuoteen 1952, jolloin perhe muutti rakentamaansa omakotitaloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti