Wadénin puhelin

Sippolan kotiseutumuseon näyttelyssä oli useita vuosia esillä seinäpuhelin.  Puhelimesta tiedetään lahjoittaja ja lahjoitusaika, mutta harmittavasti käyttäjä- ja käyttöpaikkatieto puuttuu. Siitä huolimatta puhelin on mielenkiintoinen. Puhelimessa on teksti:  Dan. Joh. Wadéns Eletriska Werkstad Helsingfors. Finska Patentet No 259.

Alexander Bell patentoi puhelimen vuonna 1876. Suomessa uudesta keksinnöstä innostui helsinkiläinen Daniel Johannes Wadén (1850-1930). Wadén työskenteli työuransa alkuaikana lennättimessä, ensin sähköttäjänä ja sitten mekaanikkona. Vuonna 1877 Wadén veti puhelinlinjan asunnostaan Yrjönkadulta Aleksanterinkatu 52:een, jossa toimi Suomen lennätinpiirin hallitus ja Helsingin aluekonttori, joka oli Wadénin työpaikka.  Wadén perusti oman sähköalan liikkeen vuonna 1876. Hyvin pian Wadén alkoi mainostaa myös puhelimia ja niitä valmistettiin liikkeen yhteydessä olevassa työpajassa. Wadén perusti Helsingin Puhelinyhtiön vuonna 1882. Yritys tunnetaan nykyään Elisa Oyj:nä.

Sippolan kotiseutumuseon puhelin on luettelointiedoissa ajoitettu vuosille 1880-1890. Elisan puhelinmuseon internet-sivuilta löytyvässä ”Vanhat seinäpuhelimet” koosteessa on kuva ja tiedot samantyyppisestä Wadénin puhelimesta vuodelta 1890. Puhelinmuseon tiedoissa kerrotaan, että Wadén valmisti puhelinmallia lähes samanlaisena jo vuodesta 1885. Pariisin maailmannäyttelyssä 1889 Wadénin puhelinmalli palkittiin ja Wadén lisäsi puhelimen posliinikanteen mitalin kuvan ja näyttelylogon. Sippolan kotiseutumuseon puhelimessa näitä ei ole.

Puhelimesta ja sen toimivuudesta kirjoitti nimimerkki Sakeus Haminan sanomissa 20.7.1897:

”Kyllä se on merkillinen laitos tuo telefooni tai kaukopuhelin, ei sitä kaikki miekkoset vaan ymmärräkään. Ja vielä on sillä sekin ominaisuus, että se huononee kuta vanhemmaksi se käy. Meidänkin kaupungissamme [Hamina] on aika laaja telefooniverkko, mutta kumminkaan minä puolestani ole kyllin tyytyväinen siihen… niin kyllä puhelimeen, mutta en koko keskusaseman hoitoon. Minä olen aika ahkera puhumaan ja sen tähden tiedän puhua niin kuin omia havaintojani. Kerrankin soitin, ei vastausta, pilpahutin toisen erän, ei vastausta, - tuumailin, siellä kai ollaan aamukahvilla – ja soittaa ränkkäsin kolmannen kerran oikein pitkään ja sitten sanottiin vähän kiukkuisen puoleisesti sentraali. Sanoin numeron ja odotin ”valmista”. Mutta sitä ei mulle sanotukaan, seison ja odotan väsymättä kotvasen, mutta ei vaan kuulu sentraalista ”valmis” sanaa. Äkämystyin ja soitin pitkään – ja kas kummaa, minut olikin yhdistetty juuri sinne, minne tahdoinkin. Lystiä tuokin.

--- Mielestäni on vallan sopimatonta, että yhtiö katsoo vain omaa parastaan ja koettaa kykyjensä mukaan lisätä suuria voittojaan eikä palkkaa useampia henkilöitä sentraaliin. Kyllähän sen arvaa, ettei siinä yksi ihminen ennätä kaikkialle vielä kun sitä on niin monet linjat hoidettavina. Olisi siis aivan välttämätöntä, että hankittaisiin lisää työvoimia, niin sitten puhujain ei tarvitsisi pitkälti odottaa. ”

Lähteenä  on käytetty:  Moisala, Rahko & Turpeinen 1977: Puhelin ja puhelinlaitokset Suomessa 1877-1977.  sekä Elisan puhelinmuseon internet-sivuilla julkaistut Jukka Laineen kirjoitukset Lisää tietoa museosta ja esineistöstä sekä Vanhat seinäpuhelimet.