keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Jäätelöä!




Tämä laite on jäätelökone. Sillä on valmistettu jäätelöä Kirjokiven kartanossa, todennäköisesti 1930-luvulla. 

Kirjokiven kartano sijaitsee Valkealassa. Kartanon rakennutti vuorineuvos Rudolf Elving (1849-1927), helsinkiläinen asianajaja, varatuomari ja teollisuusmies, Voikkaan paperitehtaan perustaja ja Kymi-Yhtiön johtaja 1904-1908. Kartano rakennettiin todennäköisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Kirjokiven kartano muodostui laajasta puistoalueesta, viljelysmaista ja metsäaluista. Laajimmillaan, 4600 ha, Kirjokiven kartanon maa-alueet olivat 1900-luvun alussa. Vuorineuvoksen kuoleman jälkeen kartano siirtyi Elvingin pojalle. Vuonna 1963 Kouvolan kaupunki osti Kirjokiven kartanon kesäsiirtolatoimintaa varten. Nykyään kartano on yksityisomistuksessa.

Kouvolan kaupungin aikana 1970-luvulla kartanosta talletetiin museokokoelmiin esineistöä sekä arkistoaineistoa.

Vanhoista kodinkoneista (ja kodin hoidosta ja elämästä ylipäätään) on olemassa kaksi aivan mahtavaa lähdeteosta; Emännän tietokirja (1932) ja Matilda Langelt’in Täydellinen käsikirja perheenemännille (1885). Emännän tietokirja kertoo jäätelön valmistamisesta seuraavaa:
”Jäädyttämiseen käytetään nykyjään melkein yksinomaan erikoisia jäätelökoneita, joissa jäätelö erikoisen laitteen avulla saadaan olemaan yhtämittaisessa liikkeessä, niin että eri osat joutuvat olemaan kylmän ulkopinnan kanssa kosketuksissa, kunnes jäätyminen on päässyt hyvälle alulle. Säiliö, jossa jäädytettävä aine on, ympäröidään hienonnetuilla jäillä, johon kerrosten väliin on pantu suoloja, jotka sulaessaan sitovat paljon lämpöä. Kolme osaa lunta tai jäätä ja yksi osa keittosuolaa toisiinsa sekoitettuna antavat n. -20 C. Jäät saadaan helposti pienennetyksi panemalla ne säkkiin ja lyömällä niitä vasaralla tai kirveen perällä. Tasaisia ja pirstoutumattomia palasia saadaan, jos paloitteluneuvoina käytetään terävää, isoa naulaa ja vasaraa. Jäätelökoneeseen pantavien aineiden tulee olla aivan kylmiä. Kun seos on jäätynyt sakeaksi, otetaan väännin siitä pois, jotta se ei rikkoutuisi jäätelön jäätyessä kovemmaksi.”
Kuvituksena on Kirjokiven kartanon jäätelökoneen näköinen laite.

Matilda Langlét neuvoo:
”Jäätelön valmistamista varten on nyt jo saatavissa jäätelökoneita noiden tavallisten ”jäätelömalkkien” sijaan, mutta koska nuo ensiksimainitut eivät liene vielä tulleet yleisemmin käytäntöön, selitetään tässä rouva Zetterstrandin mukaan), miten jäätelöä näissä viimeksi mainituissa on valmistettava. Jos ostaa Kockum’in jäätelökoneita (jotka tässä alempana ovat kuvatut ja joita saa mistä hyvin varustetusta astiakaupasta hyvänsä) saa niiden mukana neuvon koneen käyttämiseen kuin myöskin osviittoja parin jäätelölajin valmistamiseen.

Tavallinen jäätelömalkki pannaan korkeaan, tapinreijällä varustettuun sankoon tahi soikkoon, joka on puoleksi täytetty murskatulla ja kerroksittain karkean suolan kera olevalla jäällä. Malkin ympärille pannaan taajaan jäätä sekä suolaa ja kannelle jäätä, vaan ei suolaa. Hetken kuluttua otetaan tämä jää pois, ja kansi nostetaan pois malkin suulta. Seos josta jäätelö on valmistettava, kaadetaan sitte malkkiin, jota puoli tuntia on pyöriteltävä ympäri; jäätelölapioisella (kolmen sormen levyinen, koivupuusta tehty, pitkävartinen, pieni lapioinen) hämmennetään sitte jäätelö ympäriinsä laidoilta ja pohjalta, ja pyöritellään jälleen, kansi suulla, hetken aikaa ympäri. Jäätelöä on nyt sangen usein lapioisella hämmennettävä. Kun se käypi niin sakeaksi, että siitä voi lusikalla lohkaista viipaleita, on se valmista. Sill’aikaa on tietysti osa jäästä ennättänyt sulaa, ja vesi lasketaan sangossa olevasta tapinreijästä pois; muu jää pakataan jäätelömalkin ympärille, jonka annetaan olla sinänsä, kunnes jäätelö on nautittava.”

Jäätelöä siis valmistettiin kotioloissa, mutta ostaakin sitä sai. Kouvolassa Juho Mannerin kahvila- ja konditorialiikkeessä alettiin valmistaa jäätelöä tehdasmaisesti jo vuonna 1926. Ensimmäinen ilmoitus jäätelötehtaasta julkaistiin Kouvolan Sanomissa 26.6.1926.



Kouvolan katukuvaan ilmestyi Mannerin jäätelörattaat heinäkuussa 1926. Ilmoitus Kouvolan Sanomissa 10.7.1926:


Tämä kuva, jossa näkyy myös jäätelörattaat, on otettu Kauppalan- ja Valtakadun (nykyinen Kouvolankatu) risteyksestä todennäköisesti kesällä 1926. Melkein samassa kohdassa on nykyään kesäisin jäätelokioski.


1930-luvulla otetussa kuvassa Mannerin  jäätelöä myydään torilla Liikemiehenkadun ja Kymintien (nykyisen Torikadun) risteyksessä. Kuvan on ottanut Niilo Tanttari. 





Lähteinä tekstissä mainittujen teosten lisäksi:
Kanerva, Osmo 1988: Vuorineuvos Rudolf Elvin ja Valkealan Kirjokiven kartano n. 1895-1952. Anson Oy.
Talvi, Veikko 1984.  Kouvolan historia II.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti