Äkkilähtö ja muita apteekin lääkkeitä

Monet tuntevat Kouvolan keskustassa sijaitsevan vanhan rakennuksen, Tuulensuojan, entisenä kauppalan- ja kaupungintalona. Nykyisin talo on järjestöjen käytössä. Vähän aikaa sitten Tuulensuojasta julkaistiin postimerkki, joka myytiin heti loppuun.

Talon rakennutti 1890-luvun alussa apteekkari Ludvig Åkerstedt apteekki- ja asuintaloksi. Seuraava apteekkari, Lars Winter, laajensi talon osittain kaksikerroksiseksi vuonna 1909. Vuonna 1911 Kouvolan Apteekki muutti Kouvolan keskustaan sijaitsevaan Kouvolan Hotellin kiinteistöön. Vanhassa apteekkitalossa toimi muutaman vuoden ajan Puistohotelli. Vuonna 1923 Kouvolan kauppala osti talon yksityishenkilöltä kauppalantaloksi. Kaupungintalona rakennus toimi vuoteen 1968 asti, jolloin uusi kaupungintalo valmistui.

Kuva apteekkirakennuksesta ja lapsijoukosta on todennäköisesti otettu kesällä 1910.

Poikilo-museoilla on kokoelmissaan lähes 3 500 esinettä, jotka ovat peräisin Kouvolan I Apteekista. Kokoelma sisältää mm. apteekin huonekaluja, työvälineitä, lääkepakkauksia ja –purkkeja sekä kirjoja ja arkistoaineistoa. Kouvolan I Apteekki  toimii edelleen apteekkari Ossian Mannelinin vuonna 1938 rakennuttamassa kiinteistössä Kouvolankadulla.

Suurin osa lääkkeistä tehtiin apteekissa. Lääkkeiden reseptit oli koottuna Suomen Farmakopeiaan, mutta lääkäreillä ja apteekeilla oli myös omia reseptejä, jotka kirjoitettiin käsin reseptivihkoon. Museon kokoelmissa on kaksi Kouvolan I Apteekin reseptivihkoa.

Vihkosta löytyy niin ihmisille kuin eläimillekin annettavien lääkkeiden reseptit. On päänsärky- ja flunssapulveria, hajuvesiä, suksivoidetta, yskänlääkettä, rikkaruohomyrkkyjä, erilaisia voiteita ja salvoja.  Lääke, jonka nimi on ”Äkkilähtö” kuulostaa mielenkiintoiselta. Kouvolalaisella lääkäri Ekbomilla oli oma flunssalääke, joka mainitaan museon arkistotiedoissa ”apteekin menestysartikkeliksi.”  Tätä reseptiä vihkossa ei ole.

Pulverit olivat yleisiä lääkkeitä. Pulveri valmistettiin morttelissa. Pulverijauhe annosteltiin erityisellä jakelulusikalla. Lusikassa on ruuvilla säädettävä osa, jonka avulla voitiin lusikan tilavuus säätää esimerkiksi vastaamaan yhtä grammaa lääkepulveria. Lusikka täytettiin jauheella ja ylimääräinen jauhe poistettiin lusikassa kiinteästi olevalla tasoittajalla. Pulveri kaadettiin annospussiin. 

Annospussien avaamista varten oli sähkökäyttöisiä pulverikuoren avaajia. 

Apteekkien työ- ja tutkimusvälineistä ja niiden käytöstä –kirjassa (Nylander, Bertel ja Sipilä, Antti 1954) ohjeistetaan:

”Pulverikuoria ei pulverien valmistaja koskaan saa avata suupuhalluksella, vaan on tähän käytettävä mekaanisia pulverikuoren avaajia, joita on useampaa eri mallia. ---Sen [sähkökäyttöisen aukaisijan] muodostaa pienellä sähkömoottorilla varustettu keskipakoispuhallin, johon on liitetty suppilomainen ilmakanava. Tästä virtaava ilma aukaisee helposti pulverikuoren. Kevyt puristus sormenpäillä saa kuoren jäämään sopivasti auki.”

1950-luvulla uskottiin vielä pulverien suosioon. Samassa kirjassa todetaan:

”Jauheet eli pulverit ovat apteekkien keskeisimpiä valmisteita ja tuskinpa tabletit tulevaisuudessakaan tulevat niitä kokonaan syrjäyttämään.”

Kouvolan Apteekkimuseo toimi Kaunisnurmen Museokorttelissa vuosina 1991-2012. Nyt apteekkimuseon kokoelmaan voi tutusta virtuaaliapteekkimuseossa Poikilo-museoiden sivuilla. 

Lähteenä tekstissä mainittujen lisäksi;  Talvi, Veikko 1990: 100-vuotias Kouvolan I Apteekki.

Bensiinikäyttöinen silitysrauta - mitä ihmettä?

Vaihtaisitko nykyaikaisen höyrysilitysraudan tähän bensiinikäyttöiseen rautaan? Minä en. Jo pelkkä ajatus bensiinillä toimivasta silitysraudasta tuntuu hurjalta ja hengenvaaralliselta. Entä jos bensiiniä valuukin silitettävän vaatteen päälle. Kamala rasvaläikkä. Entä miten on turvallisuuden laita? Leimahtaa liekkeihin koko laite.

Kuusankosken kokoelmaan kuuluva silitysrauta on amerikkalaista valmistetta. Suomenkieliset käyttöohjeet on painettu vuonna 1929 Turussa. Tallella on alkuperäinen pakkaus, ohjeet englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. Lisävarusteita ovat raudan alusta, pumppu, suppilo ja sytytyspuikko.  Lisäksi on tehtaan takuutodistus. Mistään ei käy ilmi, kuka myi näitä silitysrautoja Suomessa.

Silitysrautaa valmisti amerikkalainen The Royal Self-Heating Iron Company. Silityraudan merkki on Royal Sealf-Heating Iron Model D.  Rautaa mainostettiin itsestään kuumenevana.  1920-luvulla se saattoi olla hyväkin markkinakeino. Olihan valtaosa silitysraudoista uunin päällä lämmitettäviä, umpinaisia tai irtoluodilla täytettäviä rautoja:

Ennen silittämistä silitysraudan säiliö täytettiin bensiinillä. Säiliön täyttämistä varten pakkauksessa oli mukana myös suppilo.

Säiliöön pumpattiin ilmaa pumpulla, jotta tuli palaisi tasaisesti. 

Sytytyspuikon kärki kastettiin bensiiniin tai spriihin ja sytytettiin. Palava puikko laitetiin raudan oikeanpuoleisesta toisesta reiästä sisälle ja reiän sisällä olevaa kuparista kielekettä sekä pientä bensiiniputkea kuumennettiin. Kun tuli saatiin palamaan tasaisesti, voitiin palamista säädellä säätöventtiilillä.

Tässä käyttöohjeet:

Vastaavanlainen silitysrauta löytyy Hinnerjoen kotiseutuyhdistyksen kokoelmista. Silitysrauta mainitaan kaasukäyttöiseksi, mutta malli näyttää samanlaiselta kuin bensiinikäyttöinen malli. Ilmeisesti bensiinikäyttöisestä silitysraudasta ei koskaan tullut Suomessa suurta hittiä, sillä esimerkisi 1930-luvulla julkaistu Emännän tietokirja ei mainitse laitetta ollenkaan. Kirjassa annetaan kuitenkin ohjeita sähkösilitysraudan käyttöön.

Karhunkäpälällä onnea ja terveyttä

Kokoelmiin kuuluu esine, jonka käsittely aiheuttaa ylimääräisiä väristyksiä, taikaesineestä kun on kyse.

Karhunkäpälää on käyttänyt parantamiseen Helena Mikontytär Puujalka (1820-1899) Valkealan Anttilasta. Kerrotaan, että käpälällä on parannettu sairaita ja vaivaisia sekä taiottu Valkealan tyttärille naimaonnea ja emännille karjaonnea. Voi olla, että käpälä on auttanut jo pelkällä ulkonäöllään, sen verran pelottavalta nyljetty ja kuivattu karhunkäpälä näyttää. Samanlainen karhunkäpälä, joka on peräisin Itä-Karjalasta, löytyy  Suomen Kansallismuseon kokoelmista. 

Museoesineenä karhunkäpälä edustaa montaa asiaa. Se on esimerkki Kymenlaakson Osakunnan keruuretkeläisten tallentamista esineistä. Kymenlaakson Osakunta keräsi 1950- ja 1960-luvulla nykyisen Kouvolan alueella esineitä ja kansanperinnettä Valkealasta, Elimäeltä, Sippolasta, Anjalasta ja Kuusankoskelta. Kouvolan esinekokoelmista arviolta kuudesosa on osakuntalaisten keräämää.

Karhunkäpälä on taikaesine. Karhua pidettiin Suomessa myyttisenä eläimenä, jonka metsästämiseen liittyi monenlaisia riittejä ja uskomuksia. Karhu on vahva ja voimakas eläin, joten sen osilla ajateltiin olevan voimaa myös karhun kuoleman jälkeen. ”Tietäjistä kuppareihin, kansanparannuksesta ja parantajista Suomessa” –kirjassa (1984) Jane Tuovinen kirjoittaa kansanparantajien välineistä:

                            

”Yleinen periaate oli, että parannusvälineen tuli olla sairautta voimakkaampi. Siksi esim. karhun eri ruumiinosia kuten hampaita, kynsiä, kämmentä, turpanahkaa jne. käytettiin tautien poisajamiseen. Karhun ja ilveksen kynnellä voitiin raapia sairaasta kipu pois.”

Kymenlaakson Osakunnan retkestä kertoneessa Raivaaja-lehdessä 16.7.1959 kerrotaan karhunkäpälän yhteydessä Valkealan olleen taikojen pitäjä. Valkealan kansalaisopiston kokoamassa Anttilan muistivihkossa  kerrotaan:

”Horpun suur tietäjä parans sekä sai aikah tautii. Se osas laittaa karhui pahantekoh sekä estää niit. Sen vävy kun asu Kasikkahal eikä ollu oikeen mielemmukahiin  niin tietäjä lähetti sinne karhun ja revitytti kuus lehmää vävyn karjast.”

Myös Kouvola-nimi liittyy karhuun. Kouvolan historiaa tutkinut Veikko Talvi on todennut, että Kouvola on saanut nimensä Kouvolan alueelle 1400-luvulla muuttaneista hämäläisistä, joiden nimen taustalla on ollut mm. aavetta ja karhua merkinnyt sana Kouvo.

Mitä John Bull teki Suomessa?

Englantilaisen matka Suomessa on seurapeli 1800-luvun lopulta. Peli on painettu vuonna 1885 F. Tilgmanin kirjapainossa Helsingissä ja sen on kustantanut G.W. Edlund. 

Pelilaudassa on Suomen kartta ja 67 numerolla merkittyä paikkakuntaa. Yläreunassa on Suomen kaupunkien väkilukuja ja alareunassa on paikkakuntaluettelo.

Peli on kuulunut Elis. R. Cederströmille, joka on kirjoittanut nimensä ja vuosiluvun 1885 pelin toiselle puolelle. Kuka Elis. R. Cederstöm oli, siitä meillä ei ole tietoa. Toivottavasti se selviää joskus.

Kouvolan museon kokoelmiin peli on saatu 1950-luvulla. Pelissä ei ole mukana peliohjeita, mutta onneksi sellaiset löytyvät Pohjois-Pohjanmaan museosta.

Peliohjeet alkavat:

”Seuratkaamme nyt rikasta englantilaista John Bullia ja hänen vanhaa, uskollista palvelijaansa Tommia matkalla Suomessa. Bull on matkustanut maailman ympäri ja tuli vihdoin viime kesänä Pietariin, josta hän päätti matkustaa Imatralle nähdäkseen suurenmoista koskea. Käykäämme nyt hänen seuraansa ja katsokaamme mitä hänelle muutoin tapahtui hänen matkallaan meidän maassamme. Nyt alkaa matka.”

Peli alkaa numerosta 1, Rajajoelta.

                     ”Täällä Suomen rajalla alkaa leikki.”

Pelin voittaa se, joka ehtii ensiksi Helsinkiin.

”Helsingissä päättyy matka, niinpian kun heittosi sinut vie tasalleen sinne. Silloin antaa John Bull loput matkakassasta sinulle ja kohottaa hattuansa Suomen kauniille pääkaupungille, lähtien nyt takaisin kotiaan omaan maahansa. Kyllä hän ennätti matkallaan nähdä sangen monta paikkaa maassamme, mutta Lahden ja Nurmeksen pienissä kauppaloissa unohti hän kuitenkin käydä, niin että siellä ei ole koskaan nähty kunnianarvoista, anteliasta Sir John Bullia, ja se on suuri vahinko se.”

Ei käynyt John Bull Kouvolassakaan. Se ei ole mikään ihme, sillä vuonna 1885 Kouvola oli pieni asemakylä Valkealassa. John Bullin matka kiersi kuitenkin Haminan ja Kotkan kautta:

”42. Haminassa kadeteilla on kesälupa ja ilman heitä on sinun varmaankin ikävä tässä kaupungissa. Maksa markka kassaan, niin pääset edeltäpäin Porvooseen (46).

43. Kotka on täynnä lautatapulia, ja satamassa paljon laivoja. Jos siellä olisi kaksi asukasta lisäksi, niin olisi kaupungin asukasluku yhtä suuri kuin Tornion.”  

Pelin osallistujamäärää ei ohjeissa rajata. Jokainen pelaaja sai pelirahaa ja nappulan, mutta ohjeista ei selviä, kuuluivatko ne peliin.

Kuka oli Sir John Bull? Hän oli kuvitteellinen henkilö, joka syntyi 1700-luvun alussa. John Bullista tuli Englannin kansan ja kansanluonteen henkilöitymä ja  1800-luvun lopussa John Bull seikkaili mm. kirjoissa ja näytelmissä. Ja suomalaisessa seurapelissä.  

Tässä kuvat pelin alareunasta, jossa on lueteltu kaikki paikkakunnat, joissa John Bull kävi.